Jyväskylän JYP teki viime tilikaudesta roimat tappiot. Kaikkiaan tulos painui miinukselle 201 000 euron verran, kertoo Keskisuomalainen.

Tappion taustalla oli kauden päättyminen jo puolivälierissä. JYP hävisi sarjan HIFK:ta vastaan voitoin 2-4. Jyväskyläläisten kausi päättyi vasta kolmatta kertaa tällä vuosikymmenellä ennen välieriä.

Taloudellista tulosta ei pelastanut voitolliseksi edes CHL-liigan mestaruus. JYP voitti finaalissa ruotsalaisen Växjön.

–  Yhtiön henkilöstökulut (pelaajapalkkiot ja satsaukset toimistolla) kasvoivat entisestään, ja liigakausi loppui yhtä playoff-sarjaa liian aikaisin, JYPin toimitusjohtaja Aku Wallenius perustelee taloudellista tappiota.