Arvostettu ruotsalainen jääkiekkotoimittaja Mats Wennerholm kirjoittaa Aftonbladetissa ylistävästi Leijonien MM-kisajoukkueesta. Wennerholm on vaikuttunut suomalaisten uudesta sukupolvesta.

– Suomella on todella vahva nuorten pelaajien sukupolvi,. Suomella on 4-5 yhtä lahjakasta pelaajaa. Eeli Tolvanen oli jo viime talvena tähti olympialaisissa, Wennerholm muistuttaa.

Wennerholm toivookin, ettei Ruotsi joutuisi kohtaamaan Suomea jo torstaina.

– Toivon, että Ruotsi välttää Suomen puolivälierissä. Mutta Herningissä pelattavan lohkon joukkueista ei ikinä tiedä, Wennerholm arvioi.

Ruotsi sijoittunee Kööpenhaminan lohkossa kahden parhaan joukkoon. Suomikin on vahvasti taistelemassa lohkossaan pääsystä kahden parhaan joukkoon.

Leijonat kohtaa sunnuntaina Saksan ja tiistaina USA:n. Ruotsi pelaa sunnuntaina Sveitsiä ja tiistaina Venäjää vastaan.