Hyökkääjä Niklas Nordgren ei pysty osallistumaan NHL Scouting Combine -testileirille, kertoo Yle.

18-vuotias HIFK:n huippulupaus sairastui viikonloppuna, kun hänen piti matkustaa Pohjois-Amerikkaan, eikä hän ole sen vuoksi mukana leirillä.

– Kymmenen NHL-seuraa oli tilannut häneltä haastattelun ennen MM-turnausta. Kisojen jälkeen oli yhtäkkiä 20 seuraa, jotka halusivat jututtaa häntä, NHL:n Euroopan kykyjenetsijätoimiston johtaja Göran Stubb kertoo Ylelle.

Nordgrenilta jää nyt fyysiset testit väliin, mutta NHL-seurat pääsevät vielä haastattelemaan häntä ennen varaustilaisuutta, sillä hän matkustaa juhannusviikolla Dallasiin.

– Hänen osakkeensa nousivat huomattavasti nuorten MM-kisoissa. On kova meriitti, jos siellä voittaa maalipörssin. Veikkaan, että hänet varataan ensimmäisen kierroksen loppupäässä tai toisen kierroksen alussa, Stubb arvioi.

Kuluneella kaudella Nordgren nousi suuren kiekkoyleisön tietoisuuteen, kun hän voitti alle 18-vuotiaiden MM-kisoissa maalikuninkuuden. Pikkuleijonat voittivat turnauksessa MM-kultaa.

Maajoukkueurakan lisäksi hyökkääjä pelasi kuluneella kaudella HIFK:n A-junioreissa sekä Liiga-joukkuessa.

Lähde: Yle