Sebastian Aho on voittanut jääkiekon MM-kilpailujen maalikuninkuuden.

Asia ratkesi lopullisesti myöhään sunnuntai-iltana, kun Ruotsin ja Sveitsin välinen finaaliottelu eteni jatkoajalle tilanteessa 2-2, eikä Ahoa voitu enää ohittaa. Lopulta Ruotsi voitti maailmanmestaruuden rangaistuslaukauskilpailun jälkeen.

Suomen urakka päättyi turnauksessa jo puolivälierissä Sveitsiä vastaan, mutta Aho ehti siitä huolimatta tekemään käsittämätöntä jälkeä. Suomen kakkosketjun sentteri viimeisteli kahdeksaan otteluun upeat tehot 9+9=18, jolla hän marssi MM-turnauksen maalipörssin voittoon.

Aho teki samalla myös suomalaista kiekkohistoriaa, sillä aiemmin kukaan Leijonien pelaaja ei ollut saalistanut yhtä montaa tehopistettä yhden MM-turnauksen aikana.