Tanska siirtyi johtoon ottelun puolivälin jälkeen. Johtomaalin iski Frans Nielsen.

Tämä laittoi Suomen uuteen tilanteeseen: Suomi oli ensimmäistä kertaa turnauksen aikana tappiolla. Hetken kuluttua Suomi pääsikin ylivoimalle kokeilemaan tasoituksen tekemistä.

Ylivoimalla myös Leijonat osui. Maalin iski Sebastian Aho, jonka kokonaissaldo turnauksessa on nyt käsittämätön 5+7=12.

Toisen erän loppupuolella Oliver Bjorkstrand pääsi iskemään isäntämaan uudelleen johtoon. 1-2-tanskalaisjohdossa mentiin myös erätauolle.