Leijonat tipahti jatkosta jääkiekon MM-kisoissa hävittyään Sveitsille 2-3. Myös Ruotsi oli puolivälieräottelussaan kovilla, mutta pystyi voittamaan Latvian hikisesti 3-2.

Suomalaissukujuurinen New York Rangersin ruotsalaishyökkääjä Mika Zibanejad korosti Latvian olevan hyvä joukkue.

– Latvia pelasi hyvän ottelun. He puolustivat vahvasti, kuten oletimmekin. Latvia pääsi myös pelaamaan paljon ylivoimaa. Rytmi ei ollut meillä niin hyvää viidellä viittä vastaan, mutta käsittelimme tilanteen ja voitimme, Zibanejad sanoi.

Zibanejadin mukaan Latvia myös toteutti pelisuunnitelmaansa erinomaisesti. Siksi peli oli Ruotsille vaikea.

– Latvian joukkueen pelaajat tuntevat hyvin toisensa. Sekin auttaa heitä paljon. Heille täytyy antaa tunnustusta. He olivat mukana tässä vaiheessa turnausta aivan syystä.

Latvian paras pelaaja oli maalivahti Elvis Merzlikins, joka torjui tiistaina nollapelin Tanskaa vastaan, mikä oli ratkaissut Latvian puolivälieräpaikan. Zibanejad antoi Elvikselle kehut.

– Hän oli loistava. Kenties hän oli suurin syy siihen, miksi he olivat puolivälierissä. Myös Latvian puolustajat pelasivat hyvin ja estivät meitä pääsemästä laukaisupaikkoihin, kehui Zibanejad.

Zibanejad otti kantaa myös Leijonien shokkitappioon Sveitsille.

– Sveitsi on hyvä joukkue. En nähnyt peliä, joten en tiedä, miten tulos kehittyi, mutta Sveitsi on hyvä joukkue, kuten huomasimme omassa pelissämmekin heitä vastaan. Täytyy antaa heille tunnustusta, hän sanoi.

Haastattelu: Otto Palojärvi, Kööpenhamina