Kanada maajoukkue on lähettänyt virallisen vaatimuksen kansainväliselle jääkiekkoliitolle IIHF:lle, että heidät sijoitettaisiin toiseen lohkoon ensi vuoden Slovakian MM-kisoissa, venäläislehti Championat uutisoi keskiviikkona.

MM-kisojen lohkojaot määräytyvät maiden IIHF:n rankingin mukaan, mutta kisajärjestäjillä on vielä oikeus muokata lohkoja jälkeen päin. Usein muutokset saattavat johtua taloudellisista tai maantieteellisistä syistä.

Kanada on sijoitettu Leijonien kanssa samaan A-lohkoon, joka pelataan Kosicen kaupungissa. Maa vaatii kuitenkin siirtoa B-lohkoon, joka pelataan Bratislavassa.

Kanada perustelee vaatimustaan sillä, että he pelasivat Kosicessa jo vuoden 2011 MM-kisoissa. Myös matkustukseen liittyvät ongelmat vaivaavat heitä.

Kanadan valitukselle ei ole vielä tullut vastausta IIHF:ltä.