Sveitsi kesytti Leijonat jääkiekon MM-kisojen puolivälieräottelussa 3-2. Voitto oli Sveitsille ensimmäinen Suomesta arvoturnauksessa sitten Calgaryn 1988 olympiakisojen.

– Ensimmäisen erän jälkeen tiesimme, ettemme olleet tarpeeksi hyviä. Toiseen erään lähdimme ottamaan kontrollia pelistä. Saimme nopeasti kolme maalia ja siinä vaiheessa tiesimme kaikki, että voimme todella voittaa tämän pelin. Siinäkin erässä oli yksi neljän minuutin alivoima, jota ei ollut helppo tappaa. He saivat yhden maalin, mutta onnistuimme pitämään johtomme, Minnesota Wildin NHL-hyökkääjä Nino Niederreiter sanoi.

Sveitsi eteni MM-finaaliin 2013 ja maan jääkiekon taso on viime vuosina ollut nosteessa. Välierissä joukkue ei ole kuitenkaan ollut mikään vakiovieras.

– Vaikea sanoa, miksi olemme olleet ulkona välieristä. Meillä on ollut aiemminkin joukkueita, jotka ovat kyenneet samaan kuin me. Olemme kuitenkin nyt hyvässä tilanteessa. Parannamme otteitamme joka vuosi. Olemme oikealla polulla. Joukkueemme arvostus nousee koko ajan, Niederreiter linjasi.

Seuraavaksi Sveitsi kohtaa lauantaina välierässä Kanadan. Toinen yllätys putkeen?

– Ei sitä koskaan tiedä, mitä tapahtuu. Luonnollisesti me olemme siinä ottelussa altavastaajia. Meidän pitää olla todella hyviä siinä ottelussa, mikäli haluamme voittaa. Pelaamme erä ja vaihto kerrallaan. Sen jälkeen katsotaan, mikä on lopputulos, Minnesotan NHL-tähti ennakoi.

Niederreiter matkaa Kööpenhaminaan ja seurakaveri Mikael Granlund matkustaa kotiin. Joukkuekavereiden kohtaaminen oli pelin jälkeen lämmin.

– Onnittelimme vain toisiamme. Hän oli hyvin pettynyt totta kai ja totta kai kaikki ovat, kun tulee tappio. Hän on todella hyvä ystäväni ja ihailen tapaa, millä hän pelaa. Me olimme onnekkaita tänään. Jääkiekkopelissä aina toinen voittaa ja toinen häviää.

Haastattelu: Ville Hirvonen, Herning