Leijonat olisi käytännössä varmistanut jatkopaikkansa MM-kisoissa, jos olisi keskiviikona voittanut Tanskan. Suomalaiset hävisivät kuitenkin 2-3 ja saldoksi Leijonille tuli jännittävästä ottelusta nolla pistettä.

Tappio Tanskalle merkitsi, että Suomen otettava kolmesta viimeisestä ottelustaan ainakin yksi voitto päästäkseen jatkoon. Lauantaina Leijonille vastaan tulee Kanada, sunnuntaina Saksa ja tiistaina Yhdysvallat.

Jos Suomi voittaa Saksan, on jatkopaikka varma. Jos Leijonat häviäisi sekä Kanadalle että Saksalle, olisi Yhdysvallat-ottelu suomalaisille todella kova paikka.

Suomi on aina sijoittunut jääkiekon miesten arvoturnauksissa kahdeksan joukkoon vuoden 1955 jälkeen. Alle 20-vuotiaiden kisoissa 2016-17 tuloksena oli tosin yhdeksäs tila. Silloin Suomi pelasi putoamissarjassa Latviaa vastaan.

Sarjapaikkansa miesten A-sarjassa Leijonat on ainakin varmistanut. Etelä-Korea ei nouse enää Suomen edelle.