Jääkiekon MM-kisojen suurin mestarisuosikki Kanada aloitti turnauksensa häviämällä Yhdysvalloille rankkarikisan jälkeen 4-5. Sen jälkeen vastustajat ovat olleet huomattavasti helpompia. Etelä-Korea sai Kanadalta selkäänsä 0-10 ja Tanska 1-7.

Edmonton Oilersin tähtihyökkääjä Ryan Nugent-Hopkins näkee Kanadan ottaneen aimo harppauksen eteenpäin, vaikka Yhdysvaltojen NHL-joukkuetta ei tietenkään voi verrata Etelä-Koreaan tai Tanskaan.

– Pelissämme on paljon hyviä asioita. USA:aa vastaan meillä oli jo paljon hyviä paikkoja, mutta annoimme myös heille liian hyviä paikkoja. Pelimme on tiivistynyt sen jälkeen. Pelimme on parantunut ja sitä kehitystä pitää nyt vain jatkaa, Nugent-Hopkins jutteli Tanska-pelin jälkeen.

Nugent-Hopkinsin mukaan Kanadan kemiat alkavat toimia, vaikka kaikki pelaajat eivät ole toisilleen ennestään tuttuja.

– Jollain tapaa me kaikki varmasti tunnemme toisemme. En ehkä tunne näitä ihan nuorimpia niin hyvin, mutta he tuntevat kyllä hyvin toisensa. Ei kemian löytäminen ole niin vaikeaa. Kaikkihan me pelaamme täällä sama tavoite mielessä ja se on maailmanmestaruus. Tulemme keskenämme hyvin toimeen ja yritämme oppia tuntemaan toisemme paremmin jäällä ja sen ulkopuolella, hän arvioi.

Kanadan tasoa mitataan seuraavan kerran kunnolla vasta lauantaina. Silloin vastaan tulee Suomi ja panoksena on lohkovoitto.

Haastattelu: Ville Hirvonen, Herning