Sebastian Ahon uran alku olisi voinut olla paljonkin ruusuisempi. Vaikka nuoren pojan kyvyt tiedettiin, epäilijöitäkin riitti. Kateus oli silmiinpistävää. Tilannetta ei helpottanut, että Sebastianin isä, Harri Aho toimi tuolloin, ja toimii edelleen, Kärppien urheilujohtajana.

– Vääjäämättä sitä tuli, Aho sanoo kateellisuudesta Helsingin Sanomien haastattelussa.

– Se loppui siinä vaiheessa, kun Sebastian teki ratkaisumaalin seiskapelissä.

Harri puhuu kevään 2015 SM-finaalien seitsemännen pelin jatkoaikamaalista. Tuolloin vielä alaikäinen Sebastian porhalsi Ivan Humlin pystysyötön avulla läpiajoon ja ujutti kiekon Tappara-vahti Juha Metsolan längistä sisään. Tämä maali ratkaisi Kärpille toisen peräkkäisen Suomen mestaruuden.

Yhdessä ohikiitävässä hetkessä Sebastian Ahosta tuli Oulun suosituin ihminen, vaikka hänellä ei ollut asiaa edes ravintolaan juhlimaan mestaruutta.

– Ainakaan minun korviin ei ole sen jälkeen kuulunut. Se on selvää, että sitä oli. Varmaan osan sain minä ja osan sai poika.

Toisaalta isältä irtoaa myös ymmärrystä kateudesta kärsineille.

– Kyllä minä sen ymmärrän, jos joku ajattelee niin. Se vaan menee urheilussa niin, että mitään et saa muulla kuin omalla tekemisellä.

– Ja juuri näin se meni Sebastianin kohdalla.

Tämä lienee nykyään kaikille selvää.