Boston Bruinsin ja Tampa Bay Lightningin ensimmäisessä pudotuspelikohtaamisessa nähtiin lauantaina todella erikoinen episodi toisessa erässä.

Bostonin suomalaisvahti Tuukka Raskilta irtosi kesken pelitilanteen luistimesta terä, mikä teki sivuttaisliikkeen käytännössä mahdottomaksi. Tämän seurauksena Tampan puolustaja Mikhail Sergatshev pääsi laukomaan 2-3-kavennuksen. Rask yritti viestittää tilanteesta tuomareille, mutta turhaan.

Rask turhautui maalin jälkeen ja heitti terän näyttävästi menemään.

– En yrittänyt heittää sitä ketään kohti. Jos se jotain osui, niin haluan pyytää anteeksi. Halusin vain varmistua, että kaikki näkevät, että terä on irti, Rask kommentoi myöhemmin uutistoimisto AP:n mukaan.

Raskin ja Bostonin onneksi loput pelistä sujui paremmin ja Boston nappasi ottelusta vakuuttavan 6-2-voiton. Tuomaritkin menettelivät tilanteessa oikein, sillä tuomareiden ainoa velvoite katkaista peli tulee siinä vaiheessa, kun maalivahti on menettänyt kypäränsä.