Rauman Lukko jäi tällä kaudella Liigan puolivälierien ulkopuolelle, kun sen verivihollinen Porin Ässät oli parempi Villi kortti -kierroksella. Osasyy raumalaisten heikolle kaudelle oli useiden pelaajien pitkäaikaiset loukkaantumiset.

Tuohon ryhmään kuulunut ja joukkueen kapteeni Janne Niskala kertoi Lukon kannattajille iloisia uutisia perjantaina. Vuonna 2011 maailmanmestaruutta juhlinut puolustaja jatkaa seurassa myös ensi kaudella.

– On hienoa, että saan jatkaa Raumalla. Viime kauden ikävä loukkaantuminen ja kauden päättyminen pudotuspelien 1.kierroksella jätti nälkää sekä itselleni että koko joukkueelle. Kun selvisi, että olkapääni tulee kuntoon ja siitä tulee hyvä, niin uran jatkuminen varmistui, Niskala kertoo Lukon sivuilla.

Lukossa kiekkokasvatuksen saanut Niskala on pelannut edustusjoukkueessa yhteensä kahdeksan kokonaisen kauden ajan. Ensi syksynä 37-vuotta täyttävä Liiga-veteraani toimii jälleen kerran nuorten pelaajien esimerkkinä.

– Janne on tässä ajassa yksi niistä harvinaisista pelaajista, jotka pelaavat jääkiekkoa itse lajin ja oman seuransa takia. Kaikki pelaajat joko kuuluvat jonnekin tai he ovat matkalla johonkin. Janne Niskala on pelaaja, joka kuuluu Rauman Lukkoon, päävalmentaja Pekka Virta sanailee.