Liigassa tänä keväänä puolivälieriin asti yltänyt SaiPa tiedotti nettisivuillaan huippuhankinnasta. Joukkue on nimittäin tehnyt NHL-varaus Robin Salon kanssa kevääseen 2020 asti kestävän sopimuksen.

Neljä edellistä kautta Vaasan Sportia edustanut alle 18-vuotiaiden maailmanmestari teki viime kaudella 43 ottelussa tehot 0+5=5. Neljän kauden aikana Salo keräsi Sportissa 117 ottelussa tehot 1+20=21.

Nyt stepin ottaminen kohti maailman parrasvaloja olisi toiveissa. Haihattelu moisesta ei ole turhaa, sillä NY Islanders kaappasi Salon viime kesän draftissa toisella kierroksella numerolla 46.

– Uskon, että pystyn kehittämään täällä peliä ja menemään eteenpäin, Salo kommentoi SaiPan kotisivuilla.

– Tämä kausi oli tosi haastava. En ihan päässyt omaan peliin missään kohdassa kiinni ja vähän ylös alas meni koko ajan. Ajattelin sitten, että maisemanvaihto voi olla hyvä vaihtoehto tähän, lupaava pakki pyöritteli.

Alle 18-vuotiaissa myös MM-hopeaa voittanut pakki ei koskaan ole ollut mikään erityinen pistelinko. Vahvuudet ovat muualla.

– Vahvuuteni on pelisilmä. Omassa päässä avauspelissä yleensä löytyy hyvät vaihtoehdot ja hyviä syöttöjä ainakin silloin kun peli luistaa.

SaiPan pohjalta pudotuspeleihin luotsannut Tero Lehterä tietää itse pelaajan tavoin, että Salolla on annettavaa paljon enemmän, kuin mitä kolme liigakautta kestänyt visiitti Sportissa osoitti.

– Robin ei ole ihan ottanut niitä steppejä muutaman viime vuoden aikana, kuin moni muu tai pelaaja itse olisi odottanut. Miehestä löytyy potentiaalia ja ennen kaikkea kiekollista taitoa, jota toivomme hänen meille tuovan, luotsi tiesi kertoa.