HÄMEENLINNA. Alle 20-vuotiaiden maailmanmestari Emil Larmin ura kyseisessä ikäluokassa alkoi aikoinaan nollapelillä Venäjää vastaan. Voittoisa oli HPK-torjujan alku myös Leijonissa, kun hän torjui Valko-Venäjän nurin Hämeenlinnassa perjantaina. Suomi vei 4-3-jatkoaikavoiton Pekka Jormakan iskettyä voittomaalin.

Lahdessa syntyneen 21-vuotiaan torjujan urakaari ei ole aivan tavallisimmasta päästä. Larmi pelasi kauteen 2015-16 asti Pelicansin juniorijoukkueissa kakkosveskarina, mutta vielä samalla kaudella hän nousi Mestikseen ja Pelittoihin ykköstorjujaksi. Läpimurtokauden kruunasi alle 20-vuotiaiden maailmanmestaruus Helsingissä tammikuussa 2016.

Larmi on noussut junnujen kakkosveskarin roolista maajoukkuetorjujaksi sanojensa mukaan takaoven kautta. Liigassa kaksi kautta pelannut torjuja on toisaalta mahdollisuutensa käyttänyt.

– Totta kai se vaatii tuuria ja olen pystynyt käyttämään niitä rakoja, HPK:ssa pikkumustia ensimmäisellä liigakaudella 91,0 ja toisella 91,8 prosentin varmuudella pysäytellyt lupaus miettii Valko-Venäjä-pelin ja maajoukkuedebyytin jälkeen SuomiKiekon haastattelussa.

Jos on ura ollut Larmilla mainittujen seikkojen takia omanlaisensa, niin erikoinen oli myös perjantain ottelu. Avauserässä torjuntoja tuli kolme, mutta toisessa ja kolmannessa yhteensä jo 12.

– Kun on vielä kuukauden päivät edellisestä pelistä, niin olisi kiva saada joku kuti alkuun. Mutta siihen ei itse voi vaikuttaa, peli pitää ottaa sellaisena, kun se tulee, Larmi järkeilee.

Debyytti kovaan paikkaan

Suomi menetti ottelussa 2-0-aseman, ja menipä Valko-Venäjä jopa 2-3-vierasjohtoon. Pelicans-pakki Casimir Jürgens kuitenkin tasoitti koitoksen muutamia minuutteja ennen loppua.

Vaikka Leijonilla on vaikeat ajat mollivoittoisten tulosten takia, ja perjantaikin meinasi päättyä katastrofiin, ei Larmi ”pelännyt” suhteellisen kovaan paikkaan tullutta debyyttiä. Kommenteista paistoi ylpeys.

– Ainahan se on mahdollisuus. Hienoa paikkoja päästä pelaamaan. Hienoa tässä hallissa, HPK-torjuja viittasi hallilla kotikaukaloon.

– Ainahan se on mahdollisuus. Hienoa paikkoja päästä pelaamaan.

Oliko edes pienen pientä jännitystä havaittavissa?

– Kyllä aina pieni, mutta aika hyvin pystyi laittamaan sivuun. Enemmän oli sellaista hätiköimistä ja tällaista, meni sellaisen puolelle enemmän, veskari myötää.

Maajoukkueessa selvät tavoitteet

HPK-torjujan seurajoukkueura miehissä on toistaiseksi ollut vaisu, sillä menestystä ei ole tullut. Maajoukkueessa homma kuitenkin näyttää rullaavan kivasti – aloittihan nuorten maailmanmestari uran Leijonissa voitolla.

Helsingin U20-MM-kisoissa vuodenvaihteessa 2015-16 kolmoskassarina mukana ollut Larmi tietää, mitä hän tältä keväältä haluaa. Tavoitteet ovat korkealla.

– Kyllä totta kai keväällä haluaa olla tässä niin pitkää kuin pystyy. Haluaa olla kisoissa mukana, haluaa päästä myös pelaamaan. Se on ihan ehdotonta. Päivä kerrallaan mennään ja annetaan kaikki. Muut päättävät sen, kuka pelaa ja missä, maalivahti järkeilee.

– Haluaa olla tässä niin pitkää kuin pystyy.

Ensiesiintyminen Suomen miesten maajoukkuepaidassa ei unelmia ainakaan hidastanut. Eihän lähtökohta ollut ehkä aivan helpoin mahdollinen, sillä Leijonat oli hävinnyt ennen perjantaina neljästä pelistä kolme – Larmi kuitenkin selvisi Hämeenlinnan pelistä puhtain paperein.

– Ei omaan peliin voi ikinä olla täysin tyytyväinen. On asioita, jotka ovat menneet eteenpäin ja on asioita, joita pitää kehittää.

– Voitto tuli, se on hyvä juttu. Kuten sanoin, ei vielä voi olla tyytyväinen. Vähän oli hakemista, mutta voitto on voitto.