Porin Ässät on tehnyt kaksivuotisen sopimuksen paikallisvihollisen Rauman Lukon hyökkääjän Peter Tiivolan kanssa.

Tiivola pelasi kuluneella kaudella 57 ottelua tehopistein 7+18=25.

Lue alta Ässien tiedote:

Ässät vahvistaa hyökkäystään Peter Tiivolalla. Kaksivuotisen sopimuksen Ässien kanssa tehnyt keskushyökkääjä siirtyy Poriin Rauman Lukosta, jonka riveissä Tiivola pelasi kaksi 25 tehopisteen kautta.

– Saamme hyvän keskushyökkääjän Poriin. Hän tuo meille osaamista erikoistilannepelaamiseen sekä vahvaa kamppailupelaamista. Hänkin saapuu hakemaan seuraavaa askelta urallaan kahden vuoden suunnitelmalla, Ässien urheilujohtaja Jari Korpisalo kommentoi.

Tiivola on espoolaisen kiekkokoulun kasvatti ja hän oli Bluesin mukana voittamassa Nuorten SM-liigan mestaruutta 2014. Kyseisenä keväänä Tiivola voitti myös Nuorten SM-liigan pudotuspelien pistepörssin. Kaudella 2015 – 16 hyökkääjä siirtyi Bluesista Rauman Lukkoon.

– Tavoite on pelaajana nousta seuraavalle tasolle ja Ässissä on tällä hetkellä hyvä pöhinä päällä. Kun juttelin päävalmentaja Mikael Kotkaniemen kanssa, minulle tuli aito tunne siitä, että minut todella halutaan Ässiin.

– Vahvuuteni pelaajana on hyökkäyspäässä ja haluan auttaa joukkuetta tekemällä tulosta.

– Paikallispelit ovat peleistä parhaita ja oli hienoa pelata Satakunnan paikallistaistoja etenkin Isomäessä, kun Areena oli aina täynnä ja tunnelma oli huikea. Siistiä päästä kokemaan Isomäen paikallispelitunnelma nyt myös Patapaidassa, Peter Tiivola kommentoi.