NHL:n runkosarja on taputeltu tämän kauden osalta pakettiin. Nyt keskustelu käy kuumana sen suhteen, kenelle jaetaan runkosarjan himotuin palkinto Hart Trophy.

Kyseinen palkinto jaetaan NHL:ssä pelaajalle, jonka katsotaan olevan arvokkain omalle joukkueelleen. Toimittajat äänestävät runkosarjan päätteeksi voittajan.

Palkinnon määritelmässä on aiheellista ottaa huomioon tarkka määritelmä. Palkinto siis jaetaan pelaajalle, jonka oma panos on ollut erityisen merkittävää oman joukkueensa menestymiselle riippumatta muista tekijöistä ympärillä.

Tämän kauden äänestyksestä tulee mielenkiintoinen, sillä kuumimpien nimien sekä viime vuosien voittajien rinnalle on noussut pelaajia, joita on mahdoton ohittaa äänestyksessä.

SuomiKiekko listaa näistä nimistä kolme parasta vaihtoehtoa:

1. Taylor Hall, New Jersey Devils, 76 ottelua 39+54=93

Hall on pelannut upean kauden Devilsissä, vaikka joukkueessa ei liikaa ole muita tähtiä. Joukkueensa ykköshyökkääjä on ottanutkin Devilsin reppuselkään lukemattomia kertoja kevään aikana, minkä ansiosta joukkue pelaa nyt pudotuspeleissä ensimmäistä kertaa viiden vuoden tauon jälkeen.

Devils pelasi läpi kevään veitsi kurkulla ja pääsi lopulta yhden pisteen turvin pudotuspeleihin. Hallin kevätkauteen on tähän asti mahtunut muun muassa 26 ottelun pisteputki. 93 tehopistettä Devilsin paidassa on erittäin kova suoritus.

2. Nathan MacKinnon, Colorado Avalanche, 74 ottelua 39+58=97

Viime kauden täydellisen pohjanoteerauksen jälkeen Avalanche pelasi itsensä mukaan pudotuspeleihin. Vasta 22-vuotias ykkössentteri Nathan MacKinnon nosti viime kaudesta huimasti tasoaan ja oli suurin yksittäinen syy joukkueen nousussa pohjalta takaisin tosipeleihin.

Hallin tavoin MacKinnonin panos omalle joukkueelleen on ollut korvaamatonta. Hänen mahdollisuuksiaan Hart Trophyyn saattaa kuitenkin heikentää se, että koko Avalanchen ykkösketju on pelannut loistavan kauden.

3. Claude Giroux, Philadelphia Flyers, 82 ottelua 34+68=102

Giroux otti urallaan uudenlaiset askeleet vielä 30-vuotiaana. Tähtihyökkääjä ja Flyers-kapteeni johdatti joukkueensa pudotuspeleihin iskemällä ensimmäistä kertaa NHL-urallaan yli 100 tehopistettä, minkä lisäksi vahvana pelinrakentajana tunnettu hyökkääjä teki ensimmäistä kertaa runkosarjassa yli 30 maalia.

Giroux ei missanut ainuttakaan ottelua ja oli liekeissä, kun joukkue tarvitsi eniten kapteeniaan. Flyers varmisti myös pudotuspelipaikan viimeisillä kierroksilla. Giroux teki viimeisessä kymmenessä ottelussa tehot 8+11.

Nähtäväksi jää, kuinka korkealle äänestyksessä nousee viime vuoden voittaja Connor McDavid. Olisi kummalista, jos Edmonton Oilersin supertähti valittaisiin pistepörssin voitosta huolimatta (110 tehopistettä), kun Oilers pelasi surkean kauden jäämällä runkosarjaan.