Jokerit tiedotti tiistaina, että KHL:n sarjajärjestelmään tulee merkittäviä muutoksia ensi kaudeksi.

KHL:stä lähtee tämän kauden päätteeksi kaksi seuraa Lada Toljatti ja Jugra Hanti-Mansijsk eli sarjan divisioonajaot jouduttiin tekemään uusiksi.

Tämä tiesi sitä, että Jokereiden Bobrov-divisioonasta poistuivat Dinamo Minsk ja Slovan Bratislava, ja niiden tilalle tulevat Dynamo Moskova ja Severstal Tsherepovets.

Lue alta Jokereiden tiedote:

KHL tiedotti maanantaina, että kauden 2018-19 runkosarjassa jokainen joukkue pelaa 62 ottelua. Myös divisioonajakoihin tulee muutoksia.

Menneellä kaudella runkosarjassa pelattiin 56 ottelua, mikä johtui olympialaisten tuomasta noin kuukauden mittaisesta tauosta. Ensi kaudella palataan normaaliin kalenteriin, jossa runkosarja keskeytyy ainoastaan Euro Hockey Tourin turnausten vuoksi marras-, joulu- ja helmikuussa.

Tulevalla kaudella KHL:ssä pelaa 25 joukkuetta ja otteluohjelman perusta muodostuu 48 pelistä, jonka aikana kaikki joukkueet kohtaavat toisensa kerran kotona ja vieraissa. Loput 14 peliä pelataan konferenssien sisällä (7 kotona, 7 vieraissa). Näin jokaiselle merkitään otteluohjelmaan 31 koti- ja 31 vieraskamppailua.

Pudotuspeleihin etenee tuttuun tapaan konferenssien kahdeksan parasta joukkuetta. Konferenssit on edelleen jaettu kahteen divisioonaan, joiden voittajat ovat automaattisesti konferenssin ykkönen ja kakkonen riippumatta pistemääristä. Kuusi muuta pudotuspeleihin selviävää ryhmää ratkeaa pisteiden perusteella divisioonasta riippumatta.

Lada Toljatti ja Jugra Hanti-Mansijsk jäävät pois tulevalta KHL-kaudelta, mikä tarkoitti muutoksia divisioonajakoihin. Suurimman muutoksen kokee Torpedo Nizhni Novgorod, joka siirtyy pelaamaan itäiseen konferenssiin. Myös Jokereiden Bobrov-divisioonaan tulee muutoksia, kun Dynamo Moskova ja Severstal Tsherepovets korvaavat Tarasov-divisioonaan siirtyvät Dinamo Minskin ja Slovan Bratislavan.

KHL:n divisioonat kaudella 2018-19:

Läntinen konferenssi:

Bobrov: Dynamo Moskova, Dinamo Riika, Jokerit Helsinki, Severstal Tsherepovets, SKA Pietari, Spartak Moskova

Tarasov: Vitjaz Podolsk, Dinamo Minsk, Lokomotiv Jaroslavl, Slovan Bratislava, HK Sotshi, TsSKA Moskova

Itäinen konferenssi:

Harlamov: Avtomobilist Jekaterinburg, Ak Bars Kazan, Metallurg Magnitogorsk, Neftehimik Nizhnekamsk, Torpedo Nizhni Novgorod, Traktor Tsheljabinsk

Tshernishev: Avangard Omsk, Admiral Vladivostok, Amur Habarovsk, Barys Astana, Kunlun Red Star, Salavat Julajev Ufa, Sibir Novosibirsk