Buffalo Sabresin tähtihyökkääjä Ryan O’Reilly on hyväksynyt Kanadan kutsun Tanskassa toukokuussa järjestettäviin MM-kisoihin, TSN:n toimittaja Pierre LeBrun tiedotti maanantaina Twitterissä.

O’Reilly on pelannut tällä kaudella 77 ottelua NHL:ssä tehopistein 22+35=57. Hän on NHL:n viimeisellä sijalla majailevan Sabresin toiseksi paras pistemies.

27-vuotias kanadalaissentteri on edustanut maatansa peräti viisissä MM-kisoissa aikaisemmin. Hän on voittanut kaksi kertaa kultaa sekä yhden hopean. Yhteensä O’Reilly on tahkonnut 45 ottelua MM-kisoissa pistein 13+22=35.

O’Reilly on matkaamassa hyvää tahtia Kanadan kaikkien aikojen eniten MM-kisoja pelanneeksi kiekkoilijaksi. Kärkipaikkaa tässä tilastossa pitää eläkkeelle jäänyt hyökkääjä Ryan Smyth, joka oli mukana peräti seitsemissä kisoissa.

O’Reilly oli mukana viime vuonna Saksassa ja Ranskassa järjestetyissä MM-kisoissa. Siellä erinomaisena puolustavana hyökkääjänä tunnettu peluri teki 10 pelissä kuusi maalia ja yhdeksän tehopistettä.

Sabresin tähtihyökkääjä oli myös voittamassa Kanadan paidassa kultaa vuoden 2016 World Cupissa.