Kärppien isännöimiin finaaleihin pääsee halvimmillaan 12 euron hintaan. Kyseessä on tuolloin kenttätason seisomapaikkalippu. Ylätasolle pääsee 14 eurolla ja anniskeluseisomakatsomoon 28 eurolla.

Keskimääräinen lipun hinta tiistain otteluun Oulussa on 25 euroa, kun taas lauantain ottelun lippujen keskimääräinen hinta on hieman isompi, 26,6 euroa.

Istumaan halutessaan joutuu kaivamaan kuvetta luonnollisesti enemmän. Kulmissa ja päädyissä oleville puupenkeille pääsee istumaan 28 euron hintaan. Pitkien sivujen puupenkkipaikat kustantavat 30 euroa, pääkatsomon areenaistuimille pääsee 38 eurolla.

Lauantain otteluun hinnoissa tapahtuu pieni korotus. Halvimpien seisoma- ja istumapaikkojen hintoihin tulee 1-2 euroa lisää.

Pyörätuolipaikoille pääsee tiistaina 12 eurolla ja lauantaina 13 eurolla.

Hakametsään ei halvalla pääse

Tapparan isännöimiin finaaliotteluihin keskimääräinen hinta on 45,5 euroa. Keskiarvohintaan on siis eroa Ouluun nähden yli 20 euroa.

Edullisin paikka on seisomapaikka, jossa pelin seuraaminen tekee lompakkoon 33 euron loven. Seisomapaikasta saa Hakametsässä maksaa siis lähes kolme kertaa enemmän kuin Raksilassa. Nuoriso (7-16-vuotiaat) tosin pääsevät sisään hieman huokeammalla hinnalla – 27 eurolla.

Halvin istumapaikka on 43 euroa, kun taas kallein 58 euroa. Eläkeläis-, opiskelija- ja varusmiesalennukset eivät ole finaaleissa voimassa.

Pääsylippu pyörätuolipaikalle maksaa 27 euroa, pyörätuolipaikalle tulijan saattaja pääsee otteluun ilmaiseksi.