Helsingin Jokerit joutui tekemään ylitöitä, kun se tiputti KHL:n ensimmäisellä pudotuspelikierroksella vieraaksi saapuneen Sotshin ja jatkoi konferenssin välieriin. Sotshi kaatui saappaat jalassa, kun narripaidat voittivat ratkaisuottelun lukemin 2-1.

Ottelun kiistaton sankari 18-vuotias Eeli Tolvanen teki molemmat Jokerien maalit. Näistä erityisesti jälkimmäinen oli todellinen herkkupala, kun hän luisteli lähes koko Sotshi-puolustuksen solmuun ja teki voittomaalin vanhanaikaisella.

Tolvanen on kerännyt viidestä pudotuspeliottelusta yhteensä viisi maalia. Syöttöpisteet ovat vielä jääneet tekemättä, mutta tehosaldo vie suomalaisen siitä huolimatta KHL:n ennätyskirjoihin.

Viime kesän NHL-varaus nousi nimittäin KHL:n pudotuspelien kaikkien aikojen tehokkaimmaksi 18-vuotiaaksi. Illan maaleilla hän jätti Traktor Chelyabinskissä pelaavan Vitaly Kravtsovin taakseen, jolla on kasassa kolme maalia. Kravtsov voi silti ohittaa vielä Tolvasen, sillä hän kuuluu samaan 1999-ikäryhmään ja Traktor on edelleen pudotuspeleissä mukana.

Ennätysten rikkominen ei ole Tolvaselle enää uusi asia, sillä kulunut kausi on ylittänyt nuorukaisen kaikki odotukset. Hän rikkoi jo tammikuussa 18-vuotiaiden maaliennätyksen ja lopulta myös piste-ennätyksen. Tolvanen tehtaili runkosarjan aikana pisteet 19+17=36.

Perjantai-illan voiton myötä Jokerien tie pudotuspeleissä muuttui todella jyrkäksi, kun seuraavaksi vastaan asettuu Moskovan TsSKA, joka kuuluu sarjan ennakkosuosikkeihin.

 

 

Lähde: Quanthockey