NHL Without a Map -videoblogi rantautui tuoreimmassa jaksossaan Edmontoniin.

Paikallisen Oilersin kuluva kausi on mennyt täysin pipariksi, sillä viime keväänä aina kahdeksan sakkiin ja ainoastaan voiton päähän konferenssifinaaleista yltänyt joukkue ei tällä kaudella jatkopeleihin yllä.

Synkkää on ollut myös hyökkääjä Iiro Pakarisella lähimenneisyydessä. Loukkaantumisista kärsinyt ja hissiliikkeeseen NHL:n sekä AHL:n välille viime vuosina joutunut MM-hopeamitalisti avautui kuntoutumisen raskaista vaiheista.

– Aikaisemmin oli oikean polven kanssa ongelmia ja viime kaudella sitten vasemman polven kanssa. Henkisesti ne ovat vielä vähän kovempia juttuja kuin fyysisesti. Se takaisin tuleminen ja takaisin kuntoon pääseminen kuukausien tauon jälkeen vaatii paljon töitä, NHL:ssä 133 runkosarjan ottelua ja yhden pudotuspelin pelannut suonenjokinen myönsi.

– Henkisesti se on rankkaa, kun joudut menemään ensimmäisenä sinne hallille seitsemältä aamulla, hoidat vähän jalkaa ja teet punttia. Sitten menet puolilta päivin pois ja tulet illalla kattomaan peliä pressikatsomoon. Kyllä se on aika raskasta. En tiedä, oliko sitten masennus tai jokin tällainenkin lähellä, Pakarinen kommentoi rankimpia kokemuksiaan kaudelta 2016-17, jolloin vyölle kertyi NHL:n ja AHL:n runkosarjat ja pudotuspelit huomioiden vain 20 ottelua.

Suomalaishyökkääjä oli viime kaudella pitkään poissa tositoimista, kun hän palasi jäille vasta marraskuussa. Sen jälkeen hän haki vauhtia AHL:stä, kunnes hänet nostettiin takaisin NHL:ään. Kuluvalla kaudella Pakarinen on pelannut puolestaan 39 ottelua NHL:ssä ja 18 ottelua AHL:ssä.

Taalajäillä tehot ovat ennen ensi yötä 2+1 ja AHL:ssä Bakersfield Condorsin paidassa 9+4.

Oilersin kausi NHL:ssä jatkuu varhain keskiviikkona aamuyöstä, kun se punnitsee Columbus Blue Jacketsin vireen.

NHL Without a Mapin tuoreimman jakson kokonaisuudessaan voit katsoa painamalla tätä.

Lähde: NordicBet