Jokerit otti maanantaina elintärkeän voiton, kun se kaatoi KHL:n läntisen koferenssin 3. välierässä Moskovan TsSKA:n jatkoerässä 2-1. Pitkään voittoa ei voi kuitenkaan jäädä juhlimaan, sillä sarja jatkuu jo tiistaina Hartwall Arenassa.

Pitkän uran muun muassa Jokereissa tehnyt Viasatin KHL-asiantuntija Antti-Jussi Niemi arvioi Jokereiden löytäneen kahden tappion jälkeen viimein tarvittavia keinoja TsSKA:n nujertamiseen.

– Todella kova suoritus Jokereilta, että nousivat taistelemaan aivan eri tasolle ja haastoivat TsSKA:n niillä heidän vahvuusalueillaan eli työnteossa ja kamppailuissa. Jokerit on pelillisesti koko ajan oppinut ja petrannut peliään. Ajoittain he pystyvät jo hyvinkin tulemaan TsSKA:n paineen alta pois. Ja onhan se jännä tuo ihmismieli. Silloin kun on tavallaan selkä seinää vasten, niin sieltä alkaa löytyä se tarvittava puristus, Niemi arvioi.

Kuumassa sarjassa ei pidetä pitkiä lepotaukoja, sillä keskiviikkona on edessä neljäs peli viiden päivän sisällä. Tiiviissä sarjassa fyysinen palautuminen on totta kai tärkeässä roolissa, mutta kokenut puolustaja Niemi nostaa henkisen latauksen yhtä tärkeään rooliin.

– En tiedä, lähtikö Jokerit kahdessa ekassa pelissä ideologisesti välttämään tappiota, kun eilen he lähtivät voittamaan. Voitonhimo oli ihan eri tasolla, kuten myös kaikkien pelaajien aktiivisuus ja määrätietoisuus, Niemi toteaa.

Jos oli Jokerit maanantaina selkä seinää vasten, ei etäisyys betoniin ole nytkään järin paljon pidempi. Voitolla tänään Moskovaan lähdetään tasatilanteessa 2-2, tappiolla paras seitsemästä -sarja on torstaina katkolla isännille.

– Vähempi ei riitä kuin eilen, se on ihan varma. Kyllä pitää jopa olla yksi napsu lisää. TsSKA tulee varmasti entistä sisuuntuneempana. Aina pitäisi pystyä parantamaan, se on se haaste. Etenkin tällaisissa peleissä, kun vastus on timantinkova. Ei siellä ole helppoja hetkiä yhtään, Niemi muistuttaa.

Maalitili on viimein auki

Sarjan kahdessa ensimmäisessä ottelussa Jokerit ei kyennyt ohittamaan TsSKA:n maalivahtia Ilja Sorokinia. Kolmannessa ottelussa maalitili saatiin viimein auki. Olli Palolan molemmat maalit syntyivät ylivoimalla Jesse Joensuun tehdessä maskia maalin edessä.

Pelkkä kiekon toimittaminen miehitetyn maalin edustalle ei kuitenkaan ole avain onneen, Niemi muistuttaa.

– On vaikea saada kiekkoa maalille, jos ei ole kiekkoa. Maanantaina Jokerien kiekollinen ja koko kentän hyökkäyspeli oli selkeästi parempaa. Jokerit pystyi haastamaan TsSKA:n puolustusta, aiheuttamaan jäähyjä ja sai mahdollisuuksia ylivoimaan. Ylivoimalla maalinedustalla on ollut koko ajan hyvä miehitys, mutta vedot ovat vähän uupuneet. Ei niitä nytkään hirvittävän montaa tullut, mutta nyt ne sattuivat menemään maaliin.

Syntyivät maalit mistä syystä tahansa, on Sorokinin pudotuspelien torjuntaprosentin pudottaminen 99,2:sta 98:aan positiivinen merkki.

– Jokereiden kannalta loistava juttu ja luo varmasti uskoa, että Sorokin ja koko TsSKA:n paketti on ohitettavissa, Niemi päättää.

Jokerien ja TsSKA Moskovan 4. konferenssivälieräottelu tiistaina 20.3. suorana lähetyksenä Viasat Jääkiekko-kanavalla ja Viaplay-suoratoistopalvelussa. Ottelua ennakoiva studio alkaa klo 18.00, Antti Mäkisen selostama ottelu klo 18.30.