Jokerit jatkaa KHL:n läntisen konferenssin finaalipaikan metsästystä lauantaina kotiottelulla Moskovan TsSKA:a vastaan. Jokereilla on alla varmasti itseluottamusta tuova vierasvoitto ennätyspitkäksi venyneessä ja vasta viidennessä jatkoerässä ratkenneessa ottelussa torstai-illalta.

TsSKA johtaa sarjaa 3-2. Molemmilla joukkueilla on ollut aikaa alle kaksi vuorokautta palautua perjantaille venyneestä rääkistä, matkustaa Helsinkiin ja valmistautua sarjan kuudenteen otteluun.

– Viidennen ottelun voitto oli järkyttävän iso voitto Jokereille. Jos asiat oikein yksinkertaistetaan, niin TsSKA:n pahin mörkö on tällä hetkellä Karri Rämö. Rämö pystyy voittamaan peräti koko tämän sarjan Jokereille, toki puolustuksen avulla, sanoo Viasatin selostaja Antti Mäkinen SuomiKiekko-sivustolle.

– Palautumisen merkitys on toki massiivinen, mutta ymmärtääkseni se on Jokereilla kuosissa fysiikkavalmentaja Hero Malin kautta. Tällaisessa sarjassa ei kuitenkaan tunneta fyysistä väsymystä. Henkinen lataus on niin kova, että se voittaa fyysisen väsymyksen, hän jatkaa.

Jokerit epäonnistui sarjan kahdessa ensimmäisessä pelissä Moskovassa ja TsSKA näytti jo kävelevän helpohkosti narrilauman yli, mutta Jokereiden todella kova ryhtiliike on kääntänyt sarjan kulun. Jokereiden tilanne voisi jossittelun kautta olla vielä 2-3-tappioasemaa parempi, ellei TsSKA olisi tehnyt sarjan neljännen ottelun voittomaalia Sami Lepistön luistimen kautta.

– Jokerit on oppinut pelaamaan TsSKA:a vastaan. Esimerkiksi alivoima pakottaa vastustajan ylivoimayritykset sellaisiin positioihin, että he joutuvat ampumaan seisovilta jaloilta b-pisteen kaarelta suoraan, ja se on paikka, josta Rämö haluaa laukausten tulevan, Mäkinen linjaa.

Mikäli Jokerit voittaa kotonaan, ratkeaa sarja seitsemännessä ottelussa Moskovassa ensi viikolla.

– Uskon, että sarjassa nähdään Jokereiden päättäväisyyden ansiosta seitsemäs peli, sanoo Mäkinen.

Jokerit-TsSKA nähdään suorana lähetyksenä ja Antti Mäkisen selostamana lauantaina kello 15.30 Viasat Jääkiekko -kanavalla ja Viaplay-palvelussa.