Kiekko-Espoo ry järjesti maanantaina tiedotustilaisuuden, jossa kerrottiin seuran paluusta kotimaan kiekkokartalle.

Espoolaisseura palaa liiton sarjoihin kaudella 2018-19 ainakin neljän joukkueen voimin. Varmuudella mukana ovat A-, B- sekä C-juniorijoukkueet. C-junioreilta mukaan tulee kaksi joukkuetta.

Kiekko-Espoo kertoi tiedotustilaisuudessa, että seurassa tehdään myös hartiavoimin töitä sen eteen, että jo ensi kaudella seuralla olisi miesten edustusjoukkue. Asiasta ilmoitetaan kuitenkin myöhemmin keväällä lisää. Sama koskee naisten mahdollista edustusjoukkuetta.

Kiekko-Espoon on tarkoitus pelata kotiottelunsa Espoonlahden jäähallissa. Asiaa ei ole kuitenkaan vielä lukkoon lyöty, sillä muitakin mahdollisuuksia on olemassa.

Lähde: Kiekko-Espoon Facebook-live