Kymmenen viime kauden aikana Jokereiden pudotuspelitaival on päättynyt lähes poikkeuksetta lyhyeen. Oli kyse sitten SM-liigasta tai KHL:sta.

Jokerit on pelannut pudotuspelejä kyseessä olevan ajanjakson aikana joka vuosi ja tähän mennessä vain kahdesti pelit ovat jatkuneet avauskierroksen jälkeen.

Tänään tiistaina Jokerit kohtaa KHL:n pudotuspelien 1. kierroksen kolmannessa ottelussaan Sotshin vieraskaukalossa. Tilanne on kahden Jokereiden kotiotteluiden jälkeen 1-1.

Ei kai vain paha karma ole jatkumassa, Jokereiden ex-kapteeni Ossi Väänänen?

– Ei tässä mistään kirouksesta voi puhua. Pudotuspeleissä ensimmäinen kierros on aina vaikea kenelle tahansa. Altavastaaja on saattanut pelata runkosarjan lopulla jo omia pudotuspelejään. Joka joukkueella menee aina hetki että kone lähtee käyntiin, Väänänen puntaroi.

– Jokereiden edellinen ottelu oli jo hyvä esitys. Siinä oli tunnetta ja taklauksia mukana, Väänänen alleviivaa.

Väänänen nostaa myös seuraavissa otteluissa taklauspelin merkityksen esiin. Tuoreen 7-2-murskavoiton takaa löytyy yllättäviä sankareita.

– Esimerkiksi Huhtala (Tommi) pisti viimeksi hyvän pommin ja se herätti joukkueen eloon. Pointtina on se, että fyysisyyttä näissä peleissä vaaditaan, Väänänen huomauttaa.

Kelo 18.30 alkava Sotshin ja Jokereiden välinen kamppailu näkyy suorana lähetyksenä osoitteessa viaplay.fi ja sen parhaat palat ovat nähtävissä osoitteesta viasport.fi.