Sunnuntaina päättyneiden olympialaisten pistepörssissä kolmanneksi komein tehoin 3+6 sijoittunut Eeli Tolvanen on yhdistetty jo tämän kevään osalta muutamissa huhuissa NHL:ään.

Pyeongchangin näytöt lisäsivät huhuja mahdollisen siirron ympärillä, sillä niin vahvaa hyökkääjän tekeminen olympiajäillä oli. Yhdeksän pinnaa syntyi ainoastaan viidessä pelissä.

Tolvasen siirtyminen Nashville Predatorsiin tekisi joukkueelle taatusti hyvää. Se on nimittäin tehnyt 191 häkkiä, joka on selvästi vähemmän kuin esimerkiksi sarjan muilla kärkijoukkueilla, eli Tampa Bay Lightningilla (220 tehtyä) ja Vegas Golden Knightsilla (213 tehtyä).

– Voin sanoa, että hän rakastaa maalaamista. Hän ampuu koko ajan, Predatorsin härkämäinen hyökkääjä Miikka Salomäki painotti Tennesseanin mukaan.

Nashville on tällä hetkellä oman divisioonansa kärjessä.