Heinäkuun 18. päivä vuonna 1999 syntynyt superlupaus Miro Heiskanen on Suomen jääkiekkojoukkueen nuorin pelaaja keskiviikkona alkavassa olympiaturnauksessa. Dallas Starsiin viime kesänä kolmantena varattu suomalaislupaus kokee alkavissa kekkereissä hurjan määrän uutta, ja nuorukaisen kommentit kertovat tästä paljon.

– Ihan uskomaton juttu, hienoa päästä sinne. Olen pienestä asti halunnut pelata siellä ja tsiigannut matseja. Upea juttu, HIFK:ssä tällä kaudella 11 maalia ja yhteensä 18 pinnaa iskenyt Heiskanen hehkutti valintaa viikko sitten tehdyssä SuomiKiekon haastattelussa.

Myös Etelä-Korea on nuorukaiselle luonnollisesti uusi kokemus.

– En ole käynyt ennen, ihan uusi mesta. En osaa mitään odottaa. En ole kauheasti kuullut.

Vaikka Heiskasen ja Leijonien vanhimman pelaajan eli Mika Pyörälän, 36, välillä on ikäeroa 18 vuotta, ei suomalaiskiekon yksi suurimmista lupauksista ole kokenut pojittelua tai muuta vastaavaa virnistelyä sinivalkoisten laumassa.

– Hyvin olen päässyt sisään, ei ole ollut mitään ongelmaa sen kanssa, Heiskanen vakuutteli hymyillen.

Onko puolustus paras hyökkäys?

Suomi lähtee hakemaan ilman NHL-tähtiä pelattavasta turnauksesta kultaa – se on kuultu monen eri tahon suusta. Myös Heiskanen painotti tätä tietäen joukkueen suurimmat vahvuudet.

– Totta kai, hyvät mahdollisuudet on kultaan. Sitä lähdetään hakemaan.

– Kokonaisvaltaisesti hyvä jengi kasassa. Aina kuitenkin puolustus on tärkeä juttu. Suomen on hyvä lähteä hyvällä puolustuksella liikkeelle. Uskon, että se on aika iso asia, puolustaja viittasi pakistoon.

Kolmissa edellisissä kisoissa mitaleille yltänyt Suomi avaa turnauksen torstaiaamuna kello 5.10 ottelulla Saksaa vastaan. Leijonat kohtaa alkulohkovaiheessa myös naapurimaat Norjan ja Ruotsin.