Vasta kun pääsimme julkaisemasta entisen Leijonien puolustajan Janne Niinimaan varoituksen Norjan vaarallisuudesta, vuonomaan pojat tulivat ja toteuttivat uhkakuvan täydellisesti.

– Norja on vittumainen vastustaja, etenkin jos lähtee löysästi peliin. Se on ”piilohyvä” joukkue, jossa on muutamia helvetin hyviä jätkiä, Niinimaa muistutti ennen ottelua SuomiKiekko.comin haastattelussa.

– Jos esimerkiksi pari tyhmää jäähyä ottaa, niin sitten ne napauttaa, Niinimaa varoitti.

Ja niinhän siinä kävi. Ottelua oli pelattu reilut kuusi minuuttia, kun Patrick Thoresen iski Norjan 1-0-johtoon Petri Kontiolan jäähyn aikana.