Edmonton Oilersin osalta NHL:n runkosarjaa ja pahimmassa tapauksessa kautta on jäljellä vielä 20 ottelun verran. Koska joukkue on omassa divisioonassa yli 10 pisteen päässä jatkopaikasta, voi kauden todeta menneen pieleen laumalta, joka ylsi viime kaudella pudotuspeleihin.

Mutta vaikka joukkueen kausi on penkin alle mennyt, on alle 20- ja alle 18-vuotiaiden maailmanmestari Jesse Puljujärvi ottanut taas huikeita kehitysaskeleita.

Tällä kaudella tehot 9+7 iskenyt ja plusmiinus-lukeman +4 kerännyt suomalainen sai paikalliselta Edmonton Journalilta komeat kehut – olkoonkin, että hän vaeltaa peräti 15 ottelun maalittomassa putkessa.

– Puljujärvellä on ollut ylä- ja alamäkien kausi. Fanit ovat olleet Puljujärvi-villityksessä mukana ja poissa, sivusto kirjoitti.

Noin kolme neljäsosaa runkosarjakaudesta pelanneen Oilersin oma varaus on sopeutumassa NHL:ään paremmin ja paremmin, lisäksi alakerran luutiminen on miellyttänyt paikallisia asiantuntijoita.

– Lapsi on vasta 19-vuotias, eikä lainkaan aikataulusta jäljessä. Hän näyttää sopeutuvan ison liigan peliin. Hänen puolustuksensa on ollut vankkaa. Hän on alkanut saada tilaisuuksia.