NHL julkaisi tiistaina joulukuun parhaan pelaajan ja valinta osui Boston Bruinsin maalilla ilmiömäisesti pelanneeseen Tuukka Raskiin.

Rask pelasi joulukuussa yhteensä 10 peliä, joista hän voitti peräti yhdeksän ja hävisi yhden jatkoajan jälkeen. 30-vuotiaan suomalaisen torjuntaprosentti tältä ajalta on huima 95,5 ja päästettyjen maalien keskiarvo 1,22.

Rask kaunisteli tilastojaan viime yönä, kun Bruins kävi nappaamassa 5-1-voiton New York Islandersista.

Kaikki eivät kuitenkaan ole vieläkään täysin vakuuttuneita siitä, että Rask olisi NHL:n eliittimaalivahti.

NBC Sportsin Bruinsin sisäpiiritoimittaja Joe Haggerty näkee erinäisiä syitä Raskin ja Bruinsin tulikuumaan joulukuuhun.

Haggerty perustelee Raskin virettä sillä, että Bruins on saanut vihdoin ykkösketjunsa toimimaan ja joukkueen superlupaava puolustaja Charlie McAvoy on laittanut pelinsä uomilleen.

Toimittaja huomautti myös, että Bruinsin totuttu puolustava pelityyli on alkanut vihdoin näkymään siten, että vastustajien Raskille ampumat laukaukset eivät aina lähde siltä vaarallisimmalta sektorilta.

Yksi Raskin suurimmista heikkouksista viime vuosina, on ollut hänen heikko menestys pudotuspeleissä ja hyytyminen runkosarjan loppupuoliskolla.

– Hänen täytyy todistaa, että hän pystyy pelaamaan, kun panokset kasvavat. Runkosarjan loppupuolella, sekä pudotuspeleissä, joista hänen viimeisin kokonaisen pudotuspelisarjan voitto on vuodelta 2014. Suuret ottelumäärät ovat näkyneet hänen pelaamisessaan, Haggerty sanoo.

Rask on voittanut kerran urallaan Stanley Cupin, mutta silloin hänelle ei kertynyt yhtään pudotuspeliottelua tilille.

Haggertyn mukaan Bruinsin on turha haaveilla Stanley Cup -mestaruudesta niin kauan kuin Rask on seuran tolppien välissä.

– Tämä nöyrä toimittaja uskoo siltikin, että Bruins ei tule voittamaan Stanley Cupia, jos Rask on heidän pääjätkä tolppien välissä. NHL:n joulukuun parhaan pelaajan palkinto ei muuta mielipidettäni, toimittaja laukoo.

Bruins on matkaamassa tätä tahtia pudotuspeleihin, joten seitsemän miljoonan dollarin jättimäistä palkkaa tienaavalla Raskilla on loistotilaisuus todistaa kaikki epäilijät vääräksi.