Liigan häntäpäästä kohti pudotuspelejä edelleen hamuava Ilves kuritti Tampereelle saapunutta JYP:iä uskomattomalla tavalla joukkueiden perjantai-illan kohtaamisen avauserässä.

Tupsukorvat paukuttivat ensimmäisen kaksikymppisen aikana tauluun nimittäin peräti 4-0-lukemat 1+1-pisteet iskeneiden Ville Meskasen ja Sami Sandellin sekä kaksi syöttöä saalistaneen Teemu Rautiaisen johdolla.

Erä oli JYP-kassareille katastrofaalinen.

Noin 13 minuutin kohdalla vaihtoon otettu Juho Olkinuora torjui kuusi laukausta, mutta antautui kahdesti.

Eetu Laurikainen päästi myös kaksi maalia, mutta torjui vain kerran.

Ottelu oli tätä uutista kirjoittaessa mennyt juuri ensimmäiselle tauolle siis noissa 4-0-lukemissa.