Ottawa Senators nappasi tuskaa helpottavan 3-2-kotivoiton New York Rangersista. Senators on voittanut kymmenestä viimeisimmästä ottelustaan ainoastaan kaksi.

Joukkue on valahtanut itäisen konferenssin toiseksi viimeiseksi, ja ainoastaan täysin päälaelleen kääntyvä vire voisi johdattaa seuran pudotuspeleihin.

Vaikka Senators voittikin torstain vastaisena yönä, jatkuu joukkueen kapteenin ja ykköspuolustajan Erik Karlssonin painajainen.

Ruotsalaisen tehot näyttivät jälleen lukemia 0+0, minkä lisäksi teholukema oli ottelussa -2, kun vastustaja teki kaksi maalia.

Kaksi kertaa NHL:n parhaaksi puolustajaksi valittu Karlsson ei ole ollenkaan oma itsensä tällä hetkellä. 14 ottelussa hän on tehnyt tehot 0+2. Näissä peleissä plus-miinus-lukema on karu -18.

Viime yönä Michael Grabnerin osuma osoittaa hyvin ruotsalaisen tuskan. Rangers-hyökkääjä iskee takatolpalta kiekon verkkoon, eikä Karlsson tunnu saavan mitään aikaiseksi maalin estämiseksi. Ja näitä tilanteita on viime aikoina nähty paljon.

Myös Karlssonin olemus takaiskun jälkeen on paljonpuhuva.

Katso video maalista yläpuolelta!