Amur Habarovsk on ollut KHL:n yksi värikkäimpiä joukkueita tänä syksynä. Tiukasti pudotuspelipaikasta vääntävä, Leijonien maalivahti Juha Metsolan tähdittämä nippu on tehnyt aiempiin kausiin verrattuna hurjan määrän maaleja.

Hyvä esimerkki tästä on marraskuun lopulla pelattu Jokerit-ottelu, jonka Amur voitti Helsingissä jatkoajan jälkeen numeroin 4-5.

Maalivahdin kannalta voisi kuvitella, että maalirikkaat pelit eivät ole hyvästä. Metsola kuitenkin näkee, että ne menettelevät niin kauan, kun joukkue voittaa.

– Olen aina nauttinut peleistä Suomessa. Oma perheeni oli siellä, isäni, muutamia ystäviä… Jokerit piti minua hyvin kiireisenä, eikä ole koskaan miellyttävää antautua neljästi. Mutta sillä ei ole väliä, jos voitat, Metsola mietti KHL:n virallisilla nettisivuilla viitaten tuohon kyseiseen Helsingin otteluun.

Amur on maalannut tällä kaudella poikkeuksellisen paljon. Se on esimerkiksi viime vuoden runkosarjan maalimäärästään enää noin parinkymmenen osuman päässä. Metsolaakin tämä taitaa kummastuttaa.

– Tänä vuonna teemme paljon maaleja. Minä en muista meidän tehneen viittä maalia yhdessäkään pelissä (viime kaudella), mutta nyt teemme sellaista melko usein. Olemme hyviä hyökkäämisessä.

Amur hakee tosissaan pudotuspelipaikkaa, sillä viime kaudella se jäi haaveeksi. Nyt joukkueen etu on loistavan maalivahdin lisäksi tehokas hyökkäysarsenaali.

– Jos viime kaudella päästimme kolme maalia, se oli pelin loppu, Metsola vertaili.

Kuten sanottua, tällä kaudella Amur vääntää siis tosissaan paikasta kevään ratkaisupeleihin. Sillä on matkaa jatkopaikkaan ainoastaan muutamia pisteitä.