Ottawa Senatorsin tähtipuolustaja Erik Karlsson on totisesti kadottanut kauden alun huikean vireen.

Karlsson kärsi viime kesän alussa pahan jalkavamman, joka vaati leikkauksen. Ruotsalaispakki joutui olemaan koko kesän sivussa jääharjoituksissa ja NHL-kauden debyyttikin venyi lokakuun puoliväliin asti.

Karlsson aloitti kuitenkin NHL-kautensa huimalla tavalla, kun ensimmäiseen kahdeksaan peliin syntyi 11 tehopistettä.

Sitten alkoi roima alamäki.

NHL:n kirkkaimpiin tähtiin kuuluva Karlsson on jäänyt edellisessä kahdeksassa ottelussa kokonaan ilman tehopisteitä. Tehoton putki on Karlssonin uran jaettu pisin yhtämittainen jakso ilman tehopisteitä.

27-vuotiaan tähtipakin tehotilasto on tältä kahdeksan pelin ajalta ällistyttävä -11.

Senators pelasi viime yönä New York Islandersia vastaan ja katkaisi seitsemän ottelua kestäneen tappioputkensa 6-5-jatkoaikavoittoon päättyneessä kamppailussa.

Kuudesta Senators-osumasta huolimatta, Karlsson jäi kokonaan ilman tehoja pelissä, ja miehen tehotilasto oli karsea -3. Ruotsalainen pelasi ottelussa vain 22 minuuttia 25 sekuntia, mikä on epänormaalin vähän hänelle.

Jatko Senatorsissa vaakalaudalla vai pelkkää markkinapuhetta?

Karlssonin nykyinen 6,5 miljoonan dollarin kausipalkan sopimus päättyy kesällä 2019. Ilman uutta sopimusta hänestä tulee vapaa pelaaja silloin.

Karlsson latasi ennen Islanders-peliä todella paljon puhetta herättäneen kommentin tulevaisuudestaan Senators-paidassa.

– Kun minusta tulee vapaa pelaaja, aion saada sen verran palkkaa, minkä arvoinen olen, eikä se tule olemaan yhtään vähempää, pelasin sitten missä tahansa, Karlsson sanoi Ottawa Sun -lehdelle.

– Kun menemme neuvottelupöydälle, on aika tajuta, että se on bisnestä molempien osapuolien osalta, ei pelkästään omistajien. Näin jokaista pelaajaa on kohdeltu, siitä lähtien kuin tämä sarja on perustettu. Mielestäni pelaajat ovat olleet hieman liikaa toisella puolella, mitä tulee neuvotteluihin, ruotsalaispakki jatkaa.