Dallas Stars otti 2-1-jatkoaikavoiton New York Rangersista viime yön NHL-kierroksella.

Kovin odotuksin tähän kauteen lähtenyt suomalaispuolustaja Julius Honka niittasi Starsin 1-0-johtomaalin kamppailun toisessa erässä.

Osuma oli todella harmillista kautta pelaavalle Hongalle kauden ensimmäinen.

22-vuotias huippulupaus oli pelannut ennen Rangers-peliä kahdeksan ottelua AHL:ssä ja yhdeksän peliä NHL:ssä, mutta hän ei ollut saanut yhtään maalia ja syöttöpistettä näissä.

Honka sai Rangers-kamppailussa 12 minuuttia ja 21 sekuntia peliaikaa, ja suomalaispakilla oli kolme maalia kohti mennyttä laukausta. Honka valittiin ottelun kolmostähdeksi.

Starsin päävalmentaja Ken Hitchcock paljasti pelin jälkeen seuran Twitter-tilillä, että katsomosta käsin otteluita tällä kaudella katsonut Honka on seuraavassa ottelussa mukana joukkueen pelaavassa kokoonpanossa.

Starsin toinen suomalaispuolustaja Esa Lindell sai syöttöpisteen Hongan osumaan. Starsin maalilla pelasi Kari Lehtonen, joka torjui voiton eteen 24 kertaa.