Suomalaispuolustaja Sami Niku jatkaa hyviä otteitaan AHL:ssä.

Viime yönä Suomen aikaa Niku valittiin ottelun kolmostähdeksi hänen joukkueensa Manitoba Moosen kukistaessa Chicago Wolvesin 6-4.

Niku viimeisteli Manitoban toisen maalin, joka oli jyväskyläläiselle myös kauden toinen. Osumien lisäksi Niku on kerännyt kauden 17 ottelussa seitsemän syöttöpistettä.

Niku kuului tammikuussa 2016 nuorten maailmanmestaruuden voittaneeseen Nuorten Leijonien joukkueeseen. MM-kullan jälkeisenä keväänä Niku kärsi käsivamman, mutta nousi viime kaudella Liigassa JYPin luottopuolustajien joukkoon. Niku keräsi viime sesongilla 59 liigaottelussa tehot 5+22=27.

Niku, 21, on Winnipeg Jetsin 7. kierroksen (#198) varaus kesältä 2015. Alkukaudella nähtyjen otteiden jatkuessa Niku saattaa hyvinkin löytää itsensä vielä tällä kaudella ”ylhäältä”, NHL-areenoilta.