Teuvo Teräväisen, Sebastian Ahon, Patrik Laineen ja muiden suomalaisten NHL-tähtien hehkutuksen keskellä on jäänyt vähälle huomiolle, että yksi vähemmän otsikoissa näkynyt suomalaispelaaja on rakennellut NHL:ssä mukavan pisteputken.

Winnipeg Jetsin Joel Armia on ollut pisteillä neljässä viime ottelussa. Näissä peleissä porilaishyökkääjä on kerännyt yhteensä tehot 1+4.

Hiljaisen alkukauden jälkeen Armia on siis petrannut otteitaan selvästi – ainakin tehoilla mitaten. Ennen pisteputkeaan Armia sai 13 ottelun aikana kasaan pisteet 2+1.

Mikä merkittävintä, kolmessa edellisessä ottelussa Armian tehot auttoivat myös Jetsin voittoon. Viime yönä sen sijaan tuli tappio Pekka Rinteen edustamalle Nashville Predatorsille. Armia alusti ottelussa Mathieu Perreaultin 5–3-lohdutusmaalin nelisen minuuttia ennen loppua.

Armia on tehnyt tehonsa melko vähäisellä jääajalla ja erittäin pienellä laukaisumäärällä. Neljässä viime ottelussa Armia on pelannut keskimäärin vajaat 11 minuuttia. Viime yönä Armia laukoi Rinnettä kohti kolmesti, sitä edellisissä kolmessa pelissä Armia käytti pyssyään vain kerran kussakin.

Jetsin päävalmentajalla Paul Mauricella onkin varmasti Armialle yksi toive: antaa palaa! Varsinkin nyt, kun miehen itseluottamus on pisteiden ansiosta epäilemättä korkealla, kannattaisi laukoa huomattavasti useamminkin.