Winnipeg Jetsin suomalaishyökkääjä Patrik Laineen NHL-kausi ei ole lähtenyt parhaalla tavalla liikkeelle.

Verkot ovat heiluneet 11 ottelussa kelvolliset neljä kertaa, mutta tehopisteitä 19-vuotiaalla nuorukaisella on vain kuusi.

Laineella on menossa tällä hetkellä kuiva putki maalinteosta, koska maaleja ei ole tullut viimeiseen neljään otteluun. Suomalaistaiturilla on vain viisi laukausta yhteensä viimeisestä neljästä pelistä, eikä hän saanut viime kamppailussa Wildia vastaan yhtään kutia maalia päin.

– Jääkiekko tuntuu todella vaikealta tällä hetkellä. Kaikilla on välillä samanlaisia tuntemuksia. Tästä täytyy vain mennä eteenpäin, Laine kommentoi synkästi TSN:lle.

– Minulla ei ole tällä hetkellä kovin paljoa itseluottamusta. Yritän vain laukoa paljon ja pelata simppelistä. Jos lopetat yrittämisen, et tee maaleja, Laine sanoo.

– En voi tehdä paljoa positiivisia asioita jäällä. Painin tämän kanssa tällä hetkellä, mutta se ei haittaa, koska joukkueemme voittaa pelejä. Olisi kuitenkin kiva itsekin auttaa joukkuettamme voittamaan.

Laineen Jets kohtaa ensi yönä Dallas Starsin Suomen aikaan kello 3 alkavassa ottelussa.