Liiga viettää ensimmäistä maajoukkuetaukoa, joten on hyvä aika valita liigakauden All Stars -ketju.

Valinnoissa painotetaan pelaajien tehopisteiden lisäksi merkitystä omalle joukkueelleen. Hyökkäykseen osui tällä kertaa kolme laitahyökkääjää.

Liigan alkukauden All Stars:

Hyökkäys: Julius Junttila (Kärpät) – Michael Keränen (KooKoo) – Charles Bertrand (Kärpät)

Puolustus: Miro Heiskanen (HIFK) – Maksim Matushkin (Ässät)

Maalivahti: Frans Tuohimaa (SaiPa)

Kärppien ykkösketjun laitahyökkääjiä Julius Junttilaa sekä Charles Bertrandia ei voi jättää valitsematta tehokaksikon johtaessa pistepörssiä.

Hienointa kaksikon loistamisessa on se, että molemmat saapuivat Ouluun eri maisemista nihkeän viime kauden jälkeen. Ruotsissa pieneen rooliin jäänyt Junttila on syöttänyt huimat 23 osumaa 22 ottelussa. Kokonaistehot ovat komeat 5+23.

Junttilan syötöistä on nauttinut yli 30 maalin tahdissa oleva Bertrand. Viime kaudella 12 maalia Ässissä tehnyt Ranskalainen on tykittänyt 22 pelissä pisteet 15+9=24. Myös teholukema on hyökkääjälle komea +11.

Ykkösnyrkin tehojen ansiosta Kärpät on sarjan kärjessä tällä hetkellä.

Myös KooKoon kauden ykköshankinta Michael Keränen on ollut todellinen ilonaihe tänä syksynä. Siirto Kouvolaan näyttää olleen paras mahdollinen ratkaisu hänelle hankalan viime kauden jälkeen.

KHL-Jokereista potkut saanut ja Ilveksessä parasta virettään hakenut Keränen on nakuttanut pelaamassaan 18 ottelussa komeat tehot 8+11=19, millä irtoaa pistepörssin viides sija, vaikka pelejä on muita kärkinimiä vähemmän.

Kaudella 2013-14 Liigan parhaaksi pelaajaksi kruunattu Keränen on löytänyt jälleen itseluottamuksensa, mikä tekee hänestä illasta toiseen äärimmäisen vaarallisen pelaajan.

Hyökkääjä on ollut isossa roolissa, kun KooKoo on noussut vastoin odotuksia taistelemaan jopa suorasta pudotuspelipaikasta.

Puolustuksesta ei voinut jättää valitsematta Miro Heiskasta, vaikka pelejä on takana alkukauden loukkaantumisen takia vasta kymmenen.

Näissä otteluissa huimat tehot 6+4, +7 merkkauttanut superlupaus on taitotasoltaan varmasti Liigan paras puolustaja tällä hetkellä. Vasta 18-vuotias puolustaja tuntuu ajoittain tekevän kentällä mitä tahtoo ja iskee maaleja tärkeisiin paikkoihin.

Samaa voi sanoa Ässien huippuhankinnasta Maksim Matushkinista, joka on ollut täyden kympin hankinta Poriin. Kannattelee ajoittain yksin melko kapeaa Ässien puolustusta, minkä lisäksi henkinen kantti riittää usein tärkeisiin pisteisiin otteluiden ratkaisuhetkillä.

21 pelissä tehot 7+7 iskenyt ruotsalainen on Liigan kärkitasoa hyökkäyssinisellä, minkä lisäksi laukaus on murhaava.

Maalivahdeista valinta osui SaiPan Frans Tuohimaahan, joka on torjunut Liigan heittopussiksi arvioidun joukkueen upeasti sijalle seitsemän. Torjuntaprosentti on upea 93,09, vaikka SaiPan pelaajamateriaali on yksi sarjan heikoimmista.

Tuohimaa oli lokakuussa ilmiliekeissä ja päästi selkänsä taakse kahdeksassa ottelussa vain 11 maalia.