HELSINKI. Viime keväänä 33-vuotias Leijona-konkari Sami Lepistö palasi Jokereihin kymmenen vuoden tauon jälkeen.

Kesäharjoitusten alkaessa Lepistö oli uusvanha kasvo Hartwall Arenan käytävillä. Heinäkuussa samoille nurkille ilmestyi vielä varsin tuntematon suuruus.

5.7. Jokerit tiedotti hankkineensa itselleen 18-vuotiaan suurlupauksen Eeli Tolvasen.

– En minä, eikä varmasti kukaan muukaan meistä Jokereiden pelaajista tiennyt hänestä juuri mitään, Lepistö muistelee SuomiKiekko-sivustolle.

– Mutta aika nopeasti kävi ilmi, että kyseessä on kova pelimies, Lepistö palaa takaisin alkusyksyyn.

NHL:n kesän varaustilaisuudessa Nashville Predators varasi Tolvasen itselleen aivan ensimmäisen kierroksen loppupäässä. Pohjois-Amerikan juniorisarjoissa pelatessa Tolvanen oli pienen esiripun takana. Miesten pelejä hän ei ollut pelannut ennen tätä syksyä.

– Hän pääsi yllättämään, ilman muuta, Lepistö sanoo nyt, marraskuussa, melkoisen syksyn jälkeen.

– Edelleenkin hän paukuttaa menemään ihan samalla tavalla kuin heti ensimmäisten KHL-kierrosten aikana, Lepistö palaa nykyhetkeen.

Koko syksyn ajan Tolvasen laukausta on hehkutettu vaikka kuinka paljon. Se on terävä ja napakka. Monesti vastustamaton.

KHL-uransa aikana Lepistö itse on paukuttanut parhaimmillaan yhden kauden aikana 11 maalia. Lepistön laukausta ei voi väittää huonoksi tai todella pehmoiseksi.

Taitaa olla kuitenkin niin, että vaikka menisit samalle paikalle, mistä Tolvanen on ampunut ison osan maaleista, niin ei se kuti lähde samalla tavalla, ihan tuosta noin vain.

– Ei, ei lähde ei. Joillakin se kuti on vaan niin erilainen. Ei mun ja hänen laukauksesta voi puhua edes samassa lauseessa, Lepistö naureskelee.

Vaikka Tolvanen on hurmannut rajulla ruoskallaan, ei hän ole pelkkä herra laukaus.

– Hän pystyy tekemään paljon muutakin. Esimerkiksi ylivoimalla hän osaa feikata sen niin, että hän on jo laukomassa, mutta hän vetääkin sen kudin takaisin. Se pitää esimerkiksi pakin hereillä treeneissä, kun sieltä löytyy yllättävyyttä ja variaatioita.

– Ei hän ole niin mustavalkoinen pelaaja. Hän osaa syöttää ja hän pystyy rakentamaan peliä, Lepistö puhuu 18-vuotiaasta hyökkääjästä.

Lepistö ja Tolvanen ovat muodostaneet hyvin toimivan tutkaparin ylivoimalla syksyn aikana. Lepistön levityssyötöistä Tolvanen on päässyt ampumaan jo useita maaleja.

– Pitää kuitenkin muistaa se, että noissa tilanteissa pitää olla oikeassa paikassa oikealla hetkellä ja pitää tietää se, missä sitä tilaa on.

– Maailmassa on paljon sellaisia kavereita, joilla on hyvä laukaus. Mutta se, että osaa haistella paikat ja että pystyy tekemään tilaa itselleen – se on sitten vähän vaikeampaa, Lepistö muistuttaa.

Urallaan kahdet olympialaiset ja neljät MM-kisat pelannut Lepistö antoi myös varsin hurjan ennustuksen tulevasta.

– Tolvanen on jo nyt loistava pelaaja. Hänellä kaikki eri osa-alueet menevät aivan varmasti eteenpäin tuosta. Uskon, että tämän kauden mittaan hän vain nostaa tasoaan, Lepistö kaavailee.

Se on paljon sanottu kaverista, joka on iskenyt 27 ottelussa 14 maalia ja 25 tehopistettä.