Columbus Blue Jacketsissa mylläsi ennen NHL-kauden alkua kohua aiheuttanut sopimusepisodi.

Blue Jacketsin 23-vuotias hyökkääjälupaus Josh Anderson ei suostunut millään laittamaan nimeään sopimuspaperiin ennen kauden alkua ja sen takia häneltä jäi kokonaan harjoitusottelut pelaamatta.

Blue Jacketsin GM:llä Jarmo Kekäläisellä oli melkoinen pala purtavana venkoilevan nuorukaisen kanssa.

Andersonin leiri vaati The Athletic -lehden tietojen mukaan vain yhden vuoden mittaista ja 700 000 dollarin arvoista sopimusta.

Kekäläinen halusi kuitenkin kiinnittää 191-senttisen ja 100-kiloisen voimapesän pidemmäksi aikaa.

Jenkkinuorukainen otti sopimusneuvotteluissa kovat otteet käyttöön ja vaati (huhujen mukaan) siirtoa pois Columbuksesta. Kekäläinen kuitenkin tyrmäsi välittömästi nämä väitteet.

Anderson uhkaili myös syyskuun alussa Eurooppaan lähtemisellä sopimussaagan nopeuttamiseksi.

Kekäläisen pokerinaama ei kuitenkaan pettänyt

Kekäläinen piti kaikesta paineesta huolimatta korttinsa, eikä antanut Andersonille tuumaakaan periksi sopimusneuvotteluissa.

Tilanne ratkesi lopulta lokakuun 3. päivä, kun Blue Jackets tiedotti tehneensä kolmen vuoden mittaisen ja 5,6 miljoonan dollarin arvoisen sopimuksen Andersonin kanssa.

Sopimus takasi Andersonille 1,85 miljoonan dollarin kausitulot kesään 2020 saakka.

1,85 miljoonan dollarin tienestit olivat Andersonille suuri edistys, vaatimaansa 700 000 dollariin verrattuna, mutta arvatkaapa, kuka lopulta sai viimeisen naurun sopimuksesta?

Jarmo Kekäläinen.

Suomalais-GM oli kiinnittänyt lokakuun alussa, tietämättään tai ei, joukkueensa kovimman maalipyssyn todellisella alesopimuksella.

Anderson johtaa tällä hetkellä Blue Jacketsin sisäistä maalipörssiä yhdeksällä osumallaan. Nuori hyökkääjä on täyden runkosarjan pelatessaan häikäisevässä 32 maalin tahdissa.

1,85 miljoonan dollarin hintalappu, yli 30 maalin tahdissa liitävästä pelurista on täysi ryöstä.

Puhumattakaan sopimuksen pituudesta, koska 23-vuotiaalla Andersonilla on vielä paljon tilaa kehittyä seuraavan parin vuoden aikana kokonaisvaltaisemmaksi pelaajaksi.

Anderson pelaa tällä hetkellä Blue Jacketsin (numerollisessa) ykköskentässä, supertähden Artemi Panarinin ja huippulupaavan Pierre-Luc Duboisin rinnalla. Nuorukainen on päässyt myös vastoin odotuksia joukkueensa ensimmäiseen ylivoimakoostumukseen.

Jos Kekäläinen olisi nöyrtynyt Andersonin leirin ehdottamaan yhden vuoden mittaiseen ja 700 000 arvoiseen diiliin, joutuisi hän neuvottelemaan ensi syksynä uudelleen (mahdollisesti taas hankalaksi heittäytyvän) nuorukaisen kanssa. Sillä kertaa ei olisi puhuttu vain kuusinumeroisista luvuista…

Jos Anderson pitää nykyisen tasonsa, on Blue Jacketsilla käsissään palanen, minkä avulla voitetaan lähitulevaisuudessa Stanley Cup -mestaruus.

Nyky-NHL:ssä palkkakaton merkitys on niin suuri, että jokainen säästetty penni avainpelaajien palkoista, tuo suuremman mahdollisuuden menestyä.

Blue Jackets saa kiittää tästä potentiaalisesta huippusopimuksesta päänsä neuvotteluissa pitänyttä Kekäläistä.