Tulos on selvä – tässä äänestyksessä ei tarvita toista kierrosta.

SuomiKiekko-sivusto seurasi jääkiekkoliiga NHL:n esimerkkiä ja järjesti twitter-tilillään ”varjoäänestyksen” NHL:n unohtumattomimmasta hetkestä.

Äänestyksessämme ehdolla olivat samat hetket kuin NHL:n virallisessa Greatest Moments -äänestyksessä. Kovin yllättävää ei ollut, että voiton vei Teemu Selänteen tähtihetki maaliskuun 2. päivältä 1993.

Tuolloin Selänne paukutti hattutempun Quebec Nordiquesia vastaan, ja viimeisellä osumallaan Selänne rikkoi NHL:n tulokkaiden maaliennätyksen. Läpiajomaali oli Selänteelle kauden 54:s. Kaikkiaan Selänne takoi tulokaskaudellaan uskomattomat 76 osumaa.

Kyseisestä ennätysosumasta on jäänyt mieleen erityisesti sen jälkeinen tuuletus. Selänne heitti hanskansa ilmaan ja oli tulittavinaan hanskaansa mailallaan.

SuomiKiekon äänestyksessä annettiin 251 ääntä, ja Selänne sai äänistä peräti 71 prosenttia eli 178 ääntä.

Toiseksi sijoittui Mario Lemieux’n viiden maalin ilta uudenvuodenaattona 1988. Lemieux sai 13 prosenttia äänistä eli 33 ääntä.

Bobby Orrin jatkoaikamaali ratkaisevassa Stanley Cup -finaalissa 1970 sai 9 prosenttia eli 22 ääntä.

Hieman yllättäen viimeiseksi äänestyksessä jäi Wayne Gretzkyn kauden maali, jolla ”Ysiysi” rikkoi 50 osuman rajapyykin kaudella 1981–82. Gretzky tarvitsi 50 maaliinsa vain 39 ottelua, mikä on yhä voimassa oleva NHL:n ennätys. Tuo hetki sai 18 ääntä eli 7 prosenttia annetuista äänistä.

Äänestyksemme tulokset näet allaolevasta twiitistä tai tästä linkistä.

SuomiKiekko

@SuomiKiekko
ÄÄNESTETÄÄNPÄ TÄÄLLÄKIN: MIKÄ SEURAAVISTA ON NHL-HISTORIAN IKIMUISTOISIN HETKI?
suomikiekko.com/2017/11/aivan-…

NHL:n viralliseen äänestykseen pääset tästä linkistä.