JYP on tehnyt jatkosopimuksen päävalmentajan Marko Virtasen kanssa.

Torstain tiedotustilaisuudessa kerrottiin Virtasen jatkavan kevääseen 2019 saakka päävalmentajan paikalla.

Tuoreeltaan JYPin ja Virtasen välillä on ollut käytössä ”one more year” -teema, sillä Virtaselle on tehty jo useampaan otteeseen vuoden jatkoja.

– JYPin liigajoukkueen päävalmentajana Virtanen on onnistunut mainiosti yhdistämään sekä kilpaurheilumenestyksen että kaupungin oman pelaajatuotannon hyödyntämisen. Kyky valmentaa eri ikäisiä ja eri uravaiheessa olevia pelaajia on osoittautunut hyväksi, JYPin urheilutoimenjohtaja Jukka Holtari totesi seuran verkkosivuilla.

Virtanen on ollut jo pitkään JYPin valmennusjohdossa mukana. Ensin apuvalmentajana, sitten itse pääkäskyttäjänä.

Apuvalmentajan tehtävissä Virtanen voitti Suomen mestaruuden keväällä 2012.

Päävalmentajana Virtanen on luotsannut JYPin European Trophyn voittoon vuonna 2013. Tämän lisäksi Liigassa palkintokaappiin on kertynyt pronssia vuosilta 2015 sekä 2017.

Samalla JYP tiedotti koko nykyisen valmennusjohdon jatkosta. Jukka Ahvenjärven, Antti Turusen ja Jarkko Hyytiän sopimuksia jatkettiin vuodella eteenpäin.