Helsingin Jokerit on maanantaina tiedottanut, että Leijonien päävalmentaja Lauri Marjamäki siirtyy ensi kaudella KHL-seuran pääkäskijäksi 2+2 vuoden sopimuksella.

40-vuotias Marjamäki on niittänyt mainetta ennen muun muassa Oulun Kärpissä, jonka päävalmentajana hän voitti kaksi Suomen mestaruutta.

– Marjamäki on suomalainen huippuvalmentaja, jonka meriitit seuravalmennuksen puolelta puhuvat puolestaan. Leijonissa hän on saanut ja saa edelleen tärkeää kansainvälistä kokemusta, jota tarvitaan myös KHL-seuran peräsimessä, sanoo Jokereiden General Manager Jari Kurri seuransa tiedotteessa.

Jokereiden nykyinen valmentaja Jukka Jalonen puolestaan siirtyy ensi kaudeksi Leijonien päävalmentajaksi.