Kesällä 2012 ykkösvuorolla NHL:ään varatun Nail Jakupovin ura taalajäillä ei ole ottanut kunnolla tuulta alleen.

Jakupov nakutti kovaa jälkeä Kanadan juniorisarjoissa varausikäisenä, minkä myötä odotukset nousivat korkealle. Edmontonissa Jakupov pystyi parhaimmillaan iskemään 33 tehopistettä, mutta lopulta hän jäi pahasti sivuraiteelle.

Viime kauden Jakupov vietti St. Louis Bluesissa, mistä matka jatkui täksi kaudeksi Colorado Avalancheen.

Startti uudessa seurassa oli varsin vahva, sillä Jakupov esiintyi edukseen runkosarjan avausotteluissa.

Hieno alku on tällä hetkellä vain muisto menneestä, sillä Jakupov joutui myrskyn keskelle viime yön NHL-kierroksella.

24-vuotias venäläislaituri suututti pahasti Avalanchen päävalmentajan Jared Bednarin, jolta nähtiin monenlaisia reaktioita ottelussa St. Louis Bluesia vastaan.

Bednar penkitti Jakupovin jo toisen erän keskivaiheilla. Jakupov ei päässyt kehiin edes kolmannessa erässä, vaikka Avalanche menetti kamppailun tuoksinassa sekä J.T. Compherin että Tyson Jostin.

Jakupovin peliaika oli vain 8.11 minuuttia.

– Bednar ripitti muutamaa pelaajaa siitä, miten he olivat vain ”matkustajia” ja että ”he eivät saapuneet paikalle pelaamaan”, BSNDenverin toimittaja Adrian Dater kirjoitti.

Dater kysyi Bednarilta, viittasiko hän matkustaja-kommentillaan Jakupoviin.

– Kyllä, hän oli yksi niistä.

– Häneltä nähtiin pari aivan typerää ratkaisua, joita ei vain yksinkertaisesti voi tehdä, kun vastassa on divisioonan paras joukkue. Emme voi pelata tuolla tavalla, koska tuollaiset virheet maksavat meille pisteitä, Bednar taustoitti päätöstä.

Toinen ripityksen kohde oli venäläispuolustaja Nikita Zadorov. Myös tähtihyökkääjä Nathan MacKinnonin iltapuhde oli karu (0+0, -3).

– Muuten kaikki pelaajat laittoivat sydämen kehiin. He painoivat menemään päästä päähän ja heittäytyivät joukkueelle, Bednar sanoi.

Blues vei yön kamppailun nimiinsä lukemin 4-3.