NHL-seura Chicago Blackhawks nosti esille omilla verkkosivuillaan viime viikolla positiivisesti esiintyneitä lupauksiaan.

Sivuille oli koottu kasaan tähdistökolmikko, jossa mukana oli peräti kaksi suomalaisnimeä.

WHL:ssä Portland Winterhawksissa viilettävä Henri Jokiharju kuittasi itselleen ykköstähden.

– Hänen startti WHL:ssä on ollut erittäin vahva, seuran verkkosivuilla tiivistetään.

Menneellä viikolla kolmessa ottelussa Jokiharju kasasi kokoon tehot 1+4=5. Blackhawksin viime kesän ykkösvaraus on tällä hetkellä WHL:n puolustajien pistepörssin kolmantena. Yhdeksässä ottelussa Jokiharjulle on merkattu 13 (4+9) pistettä.

Kolmostähti lähti puolestaan Suomeen päin. SM-liigassa Sportin takalinjoilla viilettävä Joni Tuulola sai kovia kehuja Blackhawksin verkkosivuilla.

– Hänellä kausi on lähtenyt liikkeelle yllättävällä tavalla. Hän on näyttänyt kehitysaskeleita hyökkäyspelinsä suhteen. 15 pelissä Tuulola on kerännyt kasaan jo 12 (3+9) pistettä, minkä myötä hän on Liigan puolustajien pistepörssin kakkosena.

Blackhawks varasi Tuulolan kesän 2015 NHL-draftissa kuudennella kierroksella.