Bostonissa NHL-seura Bruins on tehnyt hiljalleen pientä uudelleen rakennusta kokoonpanossa ja sen riveissä on mukana paljon nuoria nimiä.

Silti, seuraa odotellaan jälleen pudotuspeleihin mukaan.

Kauden toinen ottelu meni karhujen osalta kuitenkin pahasti penkin alle.

Bruins sai vastaansa Colorado Avalanchen, joka on ollut inhottava vastustaja Bostonille jo lähemmäs 20 vuoden ajan.

Edellisen kerran Bruins on pystynyt kaatamaan Avalanchen maaliskuussa 1998.

Suomalaisvahti Tuukka Rask sen sijaan oli vakuuttanut Avalanchea vastaan, sillä kuudessa keskinäisessä kohtaamisessa hänen torjuntaprosenttinsa oli ollut peräti 93,7. Samalla päästettyjen maalien keskiarvo oli vain alle 1,83.

– Helppo yhteenveto on se, että hän oli tehnyt hyvää työtä noissa peleissä, joukkuekaverit taas eivät, Boston Heraldin toimittaja Stephen Harris summasi.

Maananantaina Rask ei puolestaan vakuuttanut, kun Avalanche haki 4-0-voiton mukaansa.

– Bruinsilta ei nähty mitenkään kovin intensiivistä suoritusta tai mitenkään teräviä otteita kiekon kanssa. Raskilta ei nähty mitään Vezina-tason peliä, Harris näki, viitaten Raskin kohdalla NHL:n parhaan maalivahdin palkintoon.

Raskin päätä ei silitellyt myöskään päävalmentaja Bruce Cassidy.

– Kuten monen muun kohdalla, tämä ei ollut mikään A-luokan suoritus. Loppupeleissä maalivahdin kohdalla kyse on siitä, että hän pystyy pitämään meitä pystyssä. Jos joku menee ohi, sitten pitää mennä ja tehdä maali. Se menee molempiin suuntiin. Meidän pitää auttaa häntä ja hänen pitää auttaa meitä.

– Näin ei käynyt, Cassidy niputti.

Raskin kohdalla noloin tilanne tuli vastaan kolmannessa erässä, missä Avalanchen venäläishyökkääjä Nail Jakupov pääsi suorastaan nöyryyttämään suomalaisvahtia.

Rask lähti hakemaan purkukiekkoa maaliltaan. Jakupov tuli kuitenkin vauhdilla tilanteeseen, ehtien kiekolle ennen Raskia. Tämän jälkeen sähäkkä venäläislaituri pääsi iskemään pelivälineen tyhjiin.

– Olisi pitänyt katsoa tarkemmin, jotta olisin hoksannut Jakupovin tulevan vastaan. Hän on hyvin nopea, enkä pystynyt päihittämään häntä. Siinä kaikki. Se oli sadasosien päätös. Näin, että minulla oli mahdollisuus päästä kiekolle, jonka jälkeen olisin voinut pelata se omille joukkuetovereille. Noh, niin ei käynyt. Ei siitä voi oikein muuta sanoa.

Tilanne näkyy se ylhäältä videolta että täältä.

Raskin kausi on lähtenyt liikkeelle yhdellä voitolla ja Avalanche-tappiolla. Torjuntaprosentti hänellä on nyt 88,2.

Boston Heraldin toimittaja Harris summasi Raskin otteet varsin näyttävästi.

– Ei tehtävän tasalla, Harris kirjoitti otsikkoon Raskista.