NHL:ssä Anaheim Ducksin riveissä suomalaishyökkääjä Kalle Kossila on ollut tuoreeltaan jojopallona.

Kossila aloitti ensin tehokkaasti kautensa AHL:ssä, missä viiteen otteluun hänelle merkattiin tehot 2+4=6. Tämän jälkeen 24-vuotias Kossila on ehtinyt pelata kaksi NHL-ottelua, joissa hän on hurmannut otteillaan.

Ensin Philadelphia Flyersia vastaan Kossilalle merkattiin NHL-uran avauspiste. Florida Panthersia vastaan Kossila puolestaan iski avausmaalinsa taalajäillä.

Tämän jälkeen Ducks laittoi hänet kuitenkin farmin puolelle.

Siellä Kossila ei kauaa viihtynyt, sillä tiistaina hänet kutsuttiin takaisin Ducksin NHL-ryhmän mukaan.

Taustalla on supertähden Ryan Getzlafin uusin takaisku.

Alkukaudella loukkaantumisten takia sivussa ollut Getzlaf sai kiekon naamaansa, minkä myötä hän tipahti uudelleen sairastuvan puolelle.

O.C. Registerin toimittajan Eric Stephensin mukaan seuraus oli se, että Kossila kutsuttiin uudelle tuurauskeikalle.

Ducks on seuraavan kerran kehissä Suomen aikaan keskiviikon ja torstain välisenä yönä, milloin se kohtaa Toronto Maple Leafsin.