Pittsburgh Penguinsin maalilla Antti Niemi on ollut pahoissa ongelmissa.

Niemi pitää tällä hetkellä perää NHL:n maalivahtien torjuntaprosenteissa. Hänen lukemansa on hyvin heikko: 79,7.

Hieman yli kahdessa ottelussa Niemi on ohitettu jo 16 kertaa.

Tuoreimman myrskyn Niemi koki viime yönä, kun Tampa Bay Lightning latoi seitsemän häkkiä 34-vuotiaan veräjänvahdin selän taakse.

– Ei tämä tappio johtunut yhdestä kaverista. Emme pelanneet tarpeeksi kovaa ja tarpeeksi hyvin hänen edessään, Penguinsin päävalmentaja Mike Sullivan sanoi Niemestä ja koko joukkueesta seuran verkkosivujen mukaan.

Niemi itse oli hyvin rauhallisella tuulella murskatappion (1-7) jälkeen.

– Tunsin oloni kuitenkin ihan kohtalaiseksi. Tein mielestäni muutamia hyviä torjuntoja. Toki emme olleet lähelläkään. Mutta uskon, että olen pääsemässä peliini kiinni, Niemi mietti Pittsburgh Post-Gazetten mukaan.

The Athleticin toimittajalla Jesse Marshallilla oli kuitenkin aivan toisenlainen näkemys ”lähellä olemisesta”.

Marshallin arvion perusteella Niemi on lähellä potkuja, jos jotain.

– Hänen tasonsa ei riitä tähän seuraan. Se on tullut selväksi tässä vaiheessa, Marshall sanoi viitaten Penguinsiin.

Niemi teki kesällä yhden vuoden mittaisen sopimuksen Penguinsin kanssa. Ennen tätä hänet oli ostettu ulos Dallas Starsista.